Kulutusluotot kelpaavat kotitalouksille

Suomilimiitti ilmainen ensilainaLainoja yhteensä jo 19 miljardin euron edestä

Suomen pankin tilastot loppuvuodesta 2017 kertovat, että suomalaiset hankkivat kiivaalla tahdilla lainaa kulutusta varten. Tarkasteluajankohtana lainojen kokonaissumma kasvoi 5,7 prosentin vuosivauhtia, mikä on selvästi enemmän kuin aiemman vuoden vastaava tulos.

Kuluttajaluottamus onkin ollut ennätyksellisen vahvaa vuosina 2017-2018, mitä voi ymmärtää jo velkaantumistason nousustakin. Kuluttajaluottamusta on mitannut Tilastokeskus.

Suomalaisilla kotitalouksilla on Suomen pankin ilmoituksen mukaan hankittuja kulutusluottoja jo yhteensä 19 miljardia euroa. Kokonaissummasta 80 prosenttia eli 15,2 miljardin euron verran, on hankittu Suomessa toimivilta pankeilta ja rahoituslaitoksilta.

Loput lainoista ovat peräisin muilta alan toimijoilta, sekä sellaisilta luottolaitoksilta, jotka lainaavat rajan yli ja erityisesti näiden lainojen osuus on ollut voimakasta. Osa lainoista on myös peräisin vertaislainaajilta, kokonaissummaan nähden tämä osa on kuitenkin varsin pieni.

Asuntolainat kasvavat kulutusluottoja maltillisemmin

Kotitaloudet hankkivat kasvavassa määrin myös asuntolainoja, toki lainojen kasvuprosentit ovat maltillisempia kuin kulutusluottojen.

Asuntolainojen lainakannan kasvu on ollut viime vuoden marraskuussa 2,3 prosenttia, tuona ajankohtana uusia asuntolainoja hankittiin 1,6 miljardin euron arvosta. Kokonaisuudessaan suomalaisilla on asuntolainoja nyt noin 126 miljardin euron edestä ja talletuksia yhteensä noin 82 miljardia euroa.

Nyt hankittujen asuntolainojen keskikorko on ollut 0.97 % ja lainojen laskennallinen marginaaliprosentti 0.95.

Instabank lainaa 500 - 50 000 euroa

Lendolta lainaa heti edullisesti