Vaikka lainat ja pikavipit ovat usein esillä, kun maksuhäiriömerkinnöistä puhutaan, hyvin suuri osa merkinnöistä johtuu aivan muista asioista. Yle uutisoi, että hyvin usein maksuhäiriömerkinnän syynä on maksamatta jäänyt yhteiskunnan palvelu tai sakkomaksu. Tällaisia ovat muun muassa pysäköintivirhemaksut, joukkoliikenteen tarkastusmaksut, terveyskeskusmaksut ja päiväsakot. Palvelumaksuissa ja sakoissa on usein kyse vain muutamasta kympistä. Monelle suomalaiselle pienikin ylimääräinen maksu on kuitenkin liikaa, ja maksu jää maksamatta. Terveyskeskus- ja sairaalamaksuja on maksamatta jopa yhdeksän miljoonan euron verran. Puoli miljoonaa maksuhäiriötapausta selittyy Ylen mukaan sillä, että ajoneuvovero on jäänyt maksamatta. 150 000 maksuhäiriötä on puolestaan aiheutunut joukkoliikenteessä liputta matkustaneiden saamista tarkastusmaksuista.