Suomalaisten velkaantuminen jo ennätysasteella: Ruotsin mallia ei haluta suomeen Suomen kansalaisten velkojen määrä on kasvanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana melkein yhtäjaksoisesti. Uusin tieto on, että velat ovat tällä hetkellä jo ennätyslukemissa. Suomalaisten velkaantuneisuus on tällä hetkellä prosenttiluvussa 128. Suomalaisten velkaantuminen ei kuitenkaan ole vielä Ruotsin tasolla – ja se on tie, jota erityisesti pitäisi välttää. Velkaantuneisuusluku saadaan, kun suhteutetaan kotitalouksilla olevat lainavelat siihen, millaiset tulot heillä on vuoden aikana käytössä. Tästä nähdään, että suomalaisilla on selkeästi enemmän velkaa, kuin mitä jää käytettäväksi pakollisten verojen ja muiden maksujen jälkeen. Keskimääräinen velka per kotitalous on tällä hetkellä n. 60 000 euroa. Velkaantumisesta huolimatta ovat myös kotitalouksien nettorahoitusvarat kasvaneet viimeisen puolentoista vuoden aikana. Nettorahoitusvaroiksi luetaan esim. talletukset ja omistukset osakkeisiin. Syyskuun lopussa nettovarallisuutta oli suomalaisilla jo yhteensä 304,9 miljardin euron edestä. Samaan aikaan kotitalouksien velkojen yhteissumma taas oli 159,1 miljardia. Näiden lukujen erotus, eli nettorahoitusvarallisuudeksi kutsuttu luku, on kasvanut 145,8 miljardiin euroon. Millainen huoli sitten kannattaa kohdistaa velkaantumiseen, jos kotitalouksien varallisuuskin on kuvatun laisessa kasvussa?
Varoitukset kohdistuvat edelleen ylivelkaantumiseen
Suomen pankin rahoitus- ja tilastomarkkinointiosaston vanhempi ekonomisti Eero Savolainen kertoo, ettei pelkkä makrotason lukemien tarkastelu kerro tilanteen kokonaiskuvaa. Hän tuo esiin, että velkaantumisasteen nousu tuo riskin ja kotitalouksien ylivelkaantumisesta juuri asuntomarkkinoilla on varoittanut Suomen pankin lisäksi myös Euroopan järjestelmäriskikomitea. Komitean huoli on kohdistunut erityisesti siihen ryhmään, jolle keskittyvät suurimmat velat. 
Finanssivalvonta on huolissaan ylivelkaantumisen aiheuttamasta uhasta rahoitusjärjestelmälle. Se onkin tämän vuoksi uhannut kiristää suomalaisten lainakattoa. Savolainen toteaa, että “Suomessa velkaantuminen on kuitenkin paljon vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa, mutta emme halua mennä Ruotsin tielle.” Savolainen selventää ruotsin asuntolainamallin olevan sellainen, ettei lainoja juurikaan lyhennetä ja laina-ajat ovat varsin pitkiä. Nyttemmin Ruotsissakin on kuitenkin otettu käyttöön lainojen lyhentämisen pakko. Suomen Pankki ei ole halunnut suomeen pitkiä laina-aikoja, koska sen on katsottu lisäävän velkaantumista ja riskejä. Suuri osa nykyisestä rahoitusvarallisuuden kasvusta on Savolaisen mukaan hallussapitovoittoa, joka koostuu osakkeiden ja rahasto-osuuksien noususta. Tämä vaihtuu nopeasti hallussapitotappioksi, mikäli pörssikurssit lähtevät alamäkeen. Harhaanjohtavaa kuvaa kotitalouksien veloista voi antaa myös kotien yhtiölainojen tilastointitapa. Nämä ovat kansantalouden tilinpidoissa katsottu olevan asuntoyhteisöjen velkoja ja tämä tekee niistä näkymättömän kotitalouksien nettorahoitusvaroja tarkastellessa. Yhtiölainat ovat Savolaisen mukaan kasvaneet muita kotitalouslainoja paljon nopeammin. Kotitalouslainat ovat pääosin suoria pankkilainoja ja tämä on Savolaisen mukaan osaltaan selittävä tekijä sille, miksi kotitalouksien nettorahoitusvarat nousevat, vaikka velkaantumisaste on noussut.
Velkojen ja varojen jakaantuminen epätasaista
Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen korostaa, etteivät velat ja varallisuus jakaudu suomalaisille tasaisesti. Tämän vuoksi silloin, kun katsoo velkaantumisesta luotoja tilastoja, tulisi tarkastella myös syvemmälle, kuin pelkkiä keskiarvoja. Erityisesti tulisi tarkastella sitä, kenellä velkaa oikein on. Kärkkäinen kertoo, että näitä tilastoja päivitetään kuitenkin harmittavan harvoin. Hän toteaakin, että “Iso osa rahoitusvarallisuudesta saattaa olla sellaisilla kotitalouksilla, joilla ei ole velkaa, ja velasta iso osa saattaa olla sellaisilla kotitalouksilla, joilla rahoitusvarallisuutta ei ole“. Kärkkäinen näkee tarpeelliseksi tarkastella tilastoista tarkemmin kotitalouksista, että onko ihmisillä joilla on velkaa, myös rahoitusvarallisuutta, mikä tasapainottaisi tilannetta. Savolainen huomauttaa, että niillä kotitalouksilla joilla on isoja velkoja, on täytynyt olla myös reaalivakuuksia, jotta he ovat ylipäätään voineet saada lainaa. Savolainen on Kärkkäisen kanssa samoilla linjoilla siinä, että velkariskien tarkastelua tulisi tehdä myös yksittäisten kotitalouksien tasolla. Kärkkäinen on havainnut, että velkaantumisaste on usein suurin sellaisella pääkaupunkiseudun pariskunnalla, jolla on ajankohtaisena ensiasunnon hankinta. Tällöin kuitenkin taloudellinen tilanne on myös vakaa ja asunnon arvo pysyy suurin piirtein vakaana. Kärkkäisen mukaan suurin osa asuntovelallisista ei tule olemaan asuntokuplan tai muun vastaavan ongelman uhrina, eikä heidän tulisi olla näistä asioista myöskään erityisen huolissaan. Kärkkäisen mukaan enemmän huolta aiheuttaa vakuudettomien kulutusluottojen kasvu, jossa todennäköisesti tulee olemaan enemmän ongelmia tulevaisuudessa. Vielä nykypäivänäkin suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni omistusasunnossa. Asuntoluottojen vakuutena onkin useimmiten asunto itse. Asunnon arvo on Kärkkäisen mukaan suhteellisen vakaa, erityisesti jos asunto on kasvukeskuksessa. 