Vertaislaina – Toiselle sijoitus ja toiselle laina Vertaislaina tarkoittaa nimensä mukaisesti vertaiselta, eli tavallisilta ihmisiltä, lainattua rahaa. Se on kahden yksityishenkilön välillä tapahtuvaa lainaamista, jossa molemmat osapuolet ovat päättäneet omat ehtonsa lainaamiselle. Maailmalla tästä lainaamisen muodosta käytetään nimitystä peer-to-peer lainaaminen eli P2P. Vertaislainat ovat osa globaalia rahoitusalan muutosta, jossa syntyy uusia rahoitusmuotoja perinteisten pankkien rinnalle. Ensimmäinen vertaislainapalvelu aloitti Englannissa vuonna 2005. Vuonna 2012 vertaislainoja myönnettiin jo yli miljardilla dollarilla. Vertaislainoissa ei siis ole pankkia, vaan useimmiten lainaaminen tapahtuu jonkun välittäjän kautta. Kaikki toiminta on sähköistä ja välityspaikkana verkkosivut. Vertaislainan välittäjää käytettäessä osapuolet jäävät toisilleen anonyymeiksi. Tavallisimmin asiakkaan vertaislaina koostuu useiden sijoittajien rahoista. Tällä tavoin tapahtuva lainaaminen on usein joustava tapa ja tekee lainaehdoista läpinäkyvämpiä.
Miten vertaislainaa haetaan?
- Etsi sinulle sopivin vertaislainan välittäjä. Suomessa vertaislainoja välittävät esim. Fixura, Lainaaja ja Fellow Finance. Sinun tulee rekisteröityä palveluun ennen lainaamista.
- Määrittele lainallesi ehdot. Eli lainasumman lisäksi sinun on päätettävä, millaista korkoa olet valmis maksamaan ja miten pitkän takaisinmaksuajan haluat.
- Täytä lainahakemus huolellisesti. Kiinnitä erityishuomio kaikkien tulojen ilmoittamiseen (muista myös etuudet, kuten lapsilisä).
- Mikäli sinut hyväksytään lainaajaksi tietojen tarkistamisen jälkeen, hakemuksesi viedään tiedoksi sijoittajille.
- Saat ilmoituksen lainan hyväksymisestä, kun sopivat sijoittajat löytyvät. Saatat saada myös tarjouksen vain osasta lainasummaa.
- Tutustu tarjoukseen ja hyväksy laina.
- Huolehdi takaisinmaksusta asianmukaisesti.
Tutustu yläpuolelta kahteen Suomen suosituimpaan vertaislainoja tarjoavaan palveluun.
Kuin tavallinen laina, mutta vertaiselta
Vertaislainaaminen ei muutoin juurikaan eroa perinteisestä lainaamisesta. Vertaislainaa varten asiakkaan tulee täyttää lainahakemus ja hakemuksen hyväksymisen jälkeen tämä saa rahat tililleen. Laina maksetaan takaisin kuukausittain, sovittujen ehtojen mukaan.
Vertaislaina pähkinänkuoressa
- Yksityishenkilöiden välinen lainamuoto
- Tunnetaan nimellä peer-to-peer (P2P)
- Vertaislainapalvelu toimii lainan välittäjänä
- Lainasummat 100 – 10 000 euroa
- Asiakkaan luottoluokitus määrää lainan koron
- Vertaislainat eivät kuulu sääntelyn piiriin
Vertaislainassa asiakas määrittelee itse hakemuksessa, minkälaista korkoa on valmis maksimissaan lainasta maksamaan. Asiakas saa aina edullisimman lainatarjouksen, sijoittajien tarjoamista vaihtoehdoista. Lainatarjouksen muodostuminen on yksilöllistä, kuten muissakin lainaamismuodoissa. Tavallisimmin palvelu tekee asiakkaalle tähtiluokituksen. Tämä tarkoittaa sitä, että lainanhakijan tarjous on sitä parempi, mitä parempi hänen takaisinmaksukykynsä on. Ei ole siis yhdentekevää miten lainahakemuksen täyttää. Mikäli asiakkaalla on maksuhäiriömerkintä, lainaa ei tavallisesti voida myöntää. Asiakkaalta vaaditaan yleensä myös yli 20 vuoden ikää ja suomen kansalaisuutta.
Vertaislaina on sijoittajien kultasuoni
Vertaislainojen määrä on ollut viime vuodet kasvussa. Aluksi vertaislainoihin sijoittivat lähinnä piensijoittajat, mutta ajan myötä vertaislainat ovat nousseet suursijoittajienkin suosikeiksi. Vertaislainaan voi sijoittaa kuka tahansa, tavallisimmin niissä on miniminä muutamien tuhansien eurojen sijoitus. Vertaislainaaminen tapahtuu niin lainaajan, kuin lainansaajan osalta täysin nimettömästi. Vertaislainojen suosio sijoittajien keskuudessa ei ole yllätys. Vertaislainoista on mahdollista saada jopa 12 % tuotto.
Sijoittajan riskit Vertaislainoissa
Vertaislainoihin liittyy kuitenkin sijoittajan riski pääoman menettämisestä, koska lainat ovat vakuudettomia. On sijoittajan harkinnassa, miten suuren riskin ottaa ja millaista vuosituottoa riskitasoille olettaa. Useimmiten sijoittajat valitsevat lainaajat luottoluokituksen avulla. Asiakkaan luokitus perustuu tämän taloudelliseen tilanteeseensa, kuten kuukausituloihin, sekä muuhun omaisuuteen ja velkoihin. Talouden ollessa vakaa, myös lainan korko on matalampi. Matalamman luokituksen asiakkaille muodostuu korkeampi korko ja näin myös sijoittajalla on mahdollisuus korkeampaan tuottoon. Sijoittajalle on siis ensiarvoisen tärkeä tieto siitä, minkä luokituksen omaavalle henkilölle hän lainaa. Tämä on paras suoja sijoitukselle, mikä alalla on tarjota.
Miten sijoittaa vertaislainoihin?
- Rekisteröidy valitsemaasi palveluun
- Valitse summa, jonka haluat sijoittaa
- Tutustu lainatarjouksiin ja valitse sinulle sopivimmat
- Halutessasi voit sijoittaa saamasi rahat uudelleen
Usein kysytyt kysymykset vertaislainasta
Mikä kannattaa valita: vertaislaina, pikavippi vai kulutusluotto? Periaatteessa lainaajan kohdalla ei ole suurta merkitystä, mitä kategoriaa lainasi on. Pohdi kuitenkin ennen lainan hankintaa omaa lainatarvettasi ja niitä ehtoja millä olet valmis lainan ottamaan. Tämän jälkeen vertaile erilaisia lainoja. Vertaislaina voi joissakin tapauksissa olla pikavippiä edullisempi laina. Minkälaista veroa sijoittaja maksaa vertaislainan tuotosta? Sijoittamisesta saatavat tulot katsotaan pääomatuloiksi, joita verotetaan suomessa voimassaolevan veroprosentin mukaan. Tavallisesti sijoittajan valitsema palvelu ilmoittaa tuotot suoraan verottajalle. Millainen korko kannattaa laittaa lainahakemukseen? Voit päättää itse, millä korolla lainaa haet. Korkoprosentti kannattaa kuitenkin pitää järkevällä tasolla, jotta voit varmistaa lainan saamisen. Liian pieni korkoprosentti ei useinkaan innosta sijoittajia lainaamaan. Millaisia summia vertaislainaa voi saada? Tavallisimmin summat ovat 100 – 10 000 euron välillä. Maksuaikaa saa muutamista kuukausista vuosiin. Huomioi välittäjää valitessasi saatavilla olevat lainasummat. Sovelletaanko vertaislainoissa samoja lakeja ja säädöksiä kuin kulutusluotoissa? Ei. Vertaislainoissa on kyse yksityishenkilöiden välisestä sopimuksesta, joten samat lait eivät päde niissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi säädöksiä todellisesta vuosikoron korkokatosta. On tärkeä lukea lainasopimus huolellisesti ehtojen selvittämiseksi. Mikä on vertaislainapalvelun rooli lainaprosessissa? Vertaislainapalvelu toimii välittäjänä. Se ei siis lainaa rahaa, vaan tuo sijoittajan ja lainaajan yhteen. Vertaislainapalvelu tekee sopimuksen osapuolten välillä ja tekee rahasiirrot. Palvelu hoitaa myös asiakaspalvelun ja lainan takaisinmaksun laskutuksen. Palvelu saa toimestaan välityspalkkion.